Vastuullisuus

Uusi sähkösopimus vuoden 2017 alusta siirsi Parran vihreän sähkön aikakauteen. Vuosina 2017-2022 ja uudelleen 2024 kaikki käyttämämme sähköenergia on ollut alkuperätodennettua pohjoismaista tuuli-, vesi- ja aurinkovoimalla tuotettua sähköä.

Vuoden 2023 poikkeuksellinen sähkön saatavuus- ja hintatilanne aiheutti sen, että jouduimme vuodeksi luopumaan alkuperämerkinnästä.

Keittiössä noudatetaan käytäntöjä, joiden ansiosta valmistuksessa ei synny ruokahävikkiä. Lähes kaikki ainekset säilytetään pakastettuina ja annokset valmistetaan tilauksesta.

Ravintolassa käytetään pestäviä astioita.

Kaikki jätteet lajitellaan ja kierrätetään asianmukaisesti.

Parra Bistro suosii kaikissa hankinnoissaan kotimaisia raaka-aineita. Kaikki lihamme ja perunamme on suomalaisia, kuten myös maito, juusto, sämpylät ja leivonnaiset. Salaatti kasvaa Tamsin kasvihuoneissa paikkakunnalla.

Parran henkilökunnan sisätyöasut tulevat paikallisen ESM-Brodesignin pajasta. Kauden 2019 uudet rakennukset, kuten myös hirsireilien kehikot, ovat Teuvan Mökki- ja Sorvituotteen valmistamia.

Vuokraamomme tarjoaa mahdollisuuden harrastaa laadukkailla välineillä ilman omien hankintaa.

Samalla myymme joka vuosi merkittävän määrän käytettyjä lasketteluvälineitä. Verkkokauppamme tuo ne kaikkien ulottuville, ja antaa harrastajille helpon mahdollisuuden ostaa välineet käytettynä uusien sijaan.

Tarjoamme myös huoltopalveluita, jolloin lasketteluvälineiden käyttöikä pitenee.

Kaikessa rakentamisessa uusiokäytämme materiaaleja aina kun mahdollista. Hankinnoissa suosimme käytettyä, huollamme ja korjaamme.

Nuorten ohjaamiseen paneudutaan huolellisesti. Työ Parrassa tuo nuorelle kokemusta asiakaspalvelusta ja esimerkiksi kielitaidon merkityksestä.

Nuoret työntekijät ovat usein työssä useampia talvia peräkkäin ja heidän työtehtävänsä kehittyvät tämän mukaisesti.

Yhtiöllä on 1300 omistajaa – paikallisia yhteisöjä ja yksityishenkilöitä. Teuvan kunnan ja lähikuntien omistusosuus on yhteensä 47%.

Toiminta ei tuo voittoa omistajille. Mahdollinen ylijäämä käytetään toiminnan kehittämiseen.